Huoleen yhdysvaltalaisesta teknologiariippuvuudesta on havahduttu viime aikoina ympäri Eurooppaa.

Suomessa riippuvuus näyttää olevan erityisen voimakasta.

Jopa noin kaksi kolmasosaa julkisen sektorin palveluista isännöidään yhdysvaltalaisista pilvipalveluista käsin, selviää teknologiapolitiikan professori Vili Lehdonvirran johtaman työryhmän tutkimuksesta.

Suomeen tarvitaan perusteellista julkista ja poliittista keskustelua, penää teknologiapolitiikan professori Vili Lehdonvirta. Hän toteaa, että nykyiseen USA-riippuvaiseen tilanteeseen on päädytty puolivahingossa. Se ei saisi toistua.

Eiköhän tilanne ole vaan seurausta siitä että Yhdysvalloissa on tehty pitkäjänteistä työtä näiden palveluiden ja tuotteiden aikaansaamiseen ja parantamiseen, samalla Euroopassa on keskitytty niistä maksamiseen. Jos Euroopassa on menty tekemään jotain toimivaa, se myydään yhdysvaltalaisyritykselle heti kun on mahdollista.

Artikkeli kertoo että keskustelu pyörii näkyvien asioiden, ohjelmistojen ja pilvipalveluiden, ympärillä. Mutta riippuvuus Yhdysvalloista, ja myös Kiinasta, menee myös syvälle vähemmän näkyvään kuten verkkolaitteisiin ja internetin perustuksiin. Jos keskustelu pyörii Microsoftin, AWS:n ja Googlen ympärillä, iso osa siitä tekniikasta, joka yleensäkään mahdollistaa niiden käyttämisen, jää ulkopuolelle.

Ihan oma asiansa on tekoäly, joka on mahdollisesti merkittävä osa tulevaisuutta, se on käytännössä kokonaan yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten yritysten käsissä. Vaikka nykyistä riippuvuutta lähettäis korjaamaan, tekoäly mahdollisesti tullessaan olis taas uusi riippuvuus.

Ongelma ei ole Suomen kokoinen, lienee ihan selvää me ei yksin tätä korjata. Eurooppa tai EU vois olla sen kokoinen et vois edes yrittää. Jos riippuvuutta lähdetään korjaamaan, me ei voida korjata vain nyt olevaa, vaan lähteä luomaan myös tulevaa. Koska me ollaan jatkuvasti muuttuvassa maailmassa jossa me ollaan joko maksajia tai uuden luojia. Mut en usko et Euroopassa on lihaksia tai visiota lähteä luomaan uutta, jos olis, tilanne ei olis niin selvästi kallellaan.

  • peemaa@suppo.fiOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    3
    ·
    9 days ago

    Avoin lähdekoodi toimii vähän vaihtelevasti, siinä missä vaikka käyttöjärjestelmissä on suoranaista runsaudenpulaa, ihan tavallisissa toimisto-ohjelmissa on vajetta, puhumattakaan erikoisohjelmista. Käyttöjärjestelmä on toki tärkeä, mut sen päällä pitäis saada pyöritettyä sit sitä toimeen liittyvää ohjelmistoa. Tilanne toki paranee koko ajan, varsinkin selaimessa pyörivät sovellukset avaa kaikenlaisia ovia sille missä selain pyörii. Mut selaimen päällä ei kovin laajaa valikoimaa ohjelmia voi pyörittää.

    Riippumattomuus on varmasti nyt eri tavalla esillä kuin aiemmin, mut ei oo ainakaan omilta asiakkailta omaan korvaan asti tullu siitä kumpuavia huolia. Jos ei oo huolia, ei oikein ole syytä keksiä ratkaisuita. Valtiotasolla vastuut on isommat, ni voi ajatella et siellä ongelma on enemmän edessä.

    • IsoKiero@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      2
      ·
      9 days ago

      On tuo omalla työpaikalla ainakin kahvipöytäpuheissa esillä. Monikansallisen kioskin IT-kellarin sana ei vaan valitettavasti ole kovin painava, vmwaresta sentään päästäneen kohta eroon kun lisenssihinnat nousi “hieman”, mutta vielä ei pysty sanomaan että onko vaihtoehto sitten yhtään sen parempi millään mittarilla. Ja tietysti pilvipalvelut jyrää, 365 etunenässä, edes sitä perus officepakettia kun ei ihan tuosta vain vaihdeta, asiakasrajapinta kun odottaa saavansa excel- ja wordidokumentteja eikä avointa ODFää.

      • peemaa@suppo.fiOP
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        1
        ·
        8 days ago

        Vois meilläkin olla aika savotta edessä, jos pitäis saada käyttäjät luopumaan 365:sta. Eikä pelkästään tiedostomuodon takia, varmaan ensisijaisesti koska sen yhteistyötoiminnot on niin hyviä. Mut sit meidän ylläpitämissä verkon laitteissa ja palvelimissa päätökset on helpompia, koska asiakkaalle myyty tuote ei ole erilainen vain koska joku avoimella korvattavissa oleva tuote on jätetty pois.

        Veikkaan et tilanne on samankaltainen laajemminkin, ne mihin asiakas suoraan koskee on hankalia vaihtaa toiseen. Ja ne mitkä vaan tekee jotain piilossa katseilta on ihan mahdollisia vaihtaa, jos ei jo ole.